Suleimanin moskeija on moskeija Istanbulissa. Moskeijan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1550Istanbul] ja se valmistui vuonna 1558. Suleimanin moskeija on Istanbulin toiseksi suurin moskeija ja yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Moskeija on nimetty Osmanien valtakunnan sulttaanin Suleiman Suuren mukaan. Moskeijan ja sitä ympäröivät rakennukset suunnitteli sulttaanin kuuluisin arkkitehti Mimar Sinan, joka on haudattu moskeijan puutarhaan.Moskeijan rakennustyyli on saanut vaikutteita bysanttilaisista basilikoista, etenkin Hagia Sofiasta. Siihen kuuluu neljä minareettia joita kiertää kymmenen parveketta.Moskeijan yhteyteen rakennettiin monipuolinen palvelukeskus: soppakeittiö, kylpylä, majatalo, sairaala, koulu ja kauppakatu. Monet sen osista ovat edelleen käytössä. Pääsisäänkäynnin oikealla puolella on hautasumaa, jossa sijaitsevat Suleimanin ja hänen vaimonsa Roxelanan hautakammiot. Hautausmaalle on haudattu muitakin Suleimanin perheenjäseniä ja myöhempiä sulttaaneita.Moskeija vahingoittui tulipalossa vonna 1660, ja korjaustöissä me muuttui enemmän barokkityyliseksi. Ensimmäisen maailmanosdan aikana moskeijan pihalla säilytetyt ammukset aiheuttivat toisen tulipalon, ja sen jäljiltä moskeija korjattiin vasta vuonna 1956.